keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Mano vs ampiaiset

Itse Bozburunin kaupungissa ei ollut paljon nähtävää, ja täydennettyämme sataman vieressä olevasta marketista ruokavarastot päätimme paeta pakahduttavaa kuumuutta merelle ja jatkaa saman tien kohti Marmarista.

Yöksi pysähdyimme Serce Limanin karuun poukamaan. Tuuli oli navakka, ja peräköyden vieminen ja veneen saaminen tukevasti paikalleen meni hieman säätämiseksi. No, olipahan parille naapuriveneelle vähän ohjelmaa.

Seuraavana päivänä jatkoimme Marmarikseen. Datcan meluhaitat vielä tuoreena mielessä katsoimme satamakirjasta eri vaihtoehtoja. Parin ankkurointipaikan kohdalle oli laitettu erillinen maininta kovasta metelistä, joten päätimme pysytellä niistä kaukana ja valitsimme rauhalliseksi kehutun Pupa Yat hotellin edustan.

Äänimaiseman puolesta valinta oli hyvä, mutta auringonlaskun tienoilla veneeseen tullut ampiaislauma aiheutti oman ohjelmanumeron. Pari rullattua lehteä sekä marmeladista ja hunajasta tehty syötti takasi Manon miehistölle lopulta 5-0 voiton ampiaisista. Lopullisen voiton taisi kuitenkin varmistaa urhoollisen taistelun sijaan auringon lasku, jonka jälkeen jäljelle jääneet ampiaiset kaikkosivat.

Pysähdyimme Bozburunin kaupungissa täydentämässä ruokavarastot

Navakka tuuli vilvoitti mukavasti Bozburunin tuulettoman paahteen jälkeen


Yövyimme Serce Limanissa

Navakassa myötätuulessa keula on mukava paikka istua ja jutella

Marmarista lähestyttäessä kurssime kääntyi ja loppumatka meni luovien

Anna ohjaa kovassa ja vaihtelevassa tuulessa

Hieman ennen Marmarista pysähdyimme ruoka- ja uintitauolle

Taistelu ampiaisia vastaan. Olimme voittoisia :)

Maisemakuvausta

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Kauppapoukama

Seuraava kohde oli Bozburunin edustalla olevan Kizil Adast –saaren luona. Satamakirjassa kerrottiin, että siellä on useita kaupustelijoita, jotka tulevat myymään tuotteitaan veneisiin. Laskiessamme ankkuria veneen luokse tuli paikallinen mies, joka tarjoutui viemään köyden rannalle. Vähän epäröimme, kun emme uskoneet hänen tekevän sitä pelkästä ystävällisyydestään. Mies vakuutteli, ettei se maksa mitään, joten annoimme hänen viedä köyden. Kun peräköysi oli saatu kiinnitettyä, kiinnittyi mies veneellään Manon kylkeen ja kappas kappas: veneessä olevan peitteen alta paljastui paitoja, huiveja, liinoja yms. myytävää. Emme olleet kovin innostuneita valikoimasta, ja lopulta myyjä poistui hyvästejä sanomatta.

Hetken kuluttua Manoa kohti suuntasi seuraava vene. Tällä kertaa myynnissä oli leipää ja hunajaa, ja ostimme mielellämme tuoreen leivän. Pohdimme veneellä, että kas kun täällä ei ole jäätelönmyyjää. 35 asteen helteessä jäätelöt tekisivät varmasti kauppansa. Ja eipä aikaakaan, kun veneemme luokse tuli kuin tulikin vene, josta sai ostaa jäätelöä :)

Moottorilla kohti Bozburunia

Kauppapoukama olikin varsin suosittu ankkurointipaikka

Pauli etsii sopivaa ankkurointipaikkaa

Peräköyden vieneen kaverin motiivit paljastuivat nopeasti: heti peräköyden kiinnityksen jälkeen peiton alta paljastui myytäviä vaatteita

Vaatekaupustelijan jälkeen paikalle saapui leipämyyjä

Ja sen jälkeen jäätelökauppias :)

Illalla soudimme kanien ja vuohien valtaamaan saareen

Saaresta löytyi Bysantin aikainen raunio maalauksineen

Lomatunnelmissa aamu-uinnilla

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Kuin Grand Canyon?

Uuden miehistön kanssa suuntasimme Marti Marinasta läheiseen Bencik-poukamaan, jota satamakirjassa verrattiin Grand Canyoniin pienoiskoossa. Poukama oli hieno ja suojaisa, mutta ehkä satamakirjan vertauksessa oli kuitenkin pientä liioittelua. Bencikissä testasimme myös uutta peräköyttä. Pitkä, kirkas ja kelluva köysi oli kätevä rantakiinnitykseen. Opimme kiinnityksen aikana kaksi asiaa: köysi olisi kannattanut ottaa etukäteen pois myyntikelalta, ja märkänä uusi köysi on erittäin liukas :)

Bencik. Hieno, mutta en ehkä vertaisi Grand Canyoniin...

Gulet, eli perinteisen näköinen turkkilainen charter-laiva

Pauli ja Anna viemässä peräköyttä rannalle

Mano nätisti parkissa
Hieno poukama ankkuroida


Marti Marina

Datca oli todella kiva kaupunki monessa suhteessa, eikä vähiten kivan rantabulevardin ja lähellä olevan ulkoilmatorin takia. Torilla kävimme täydentämässä ruokavarastoja, ja hinnat ja valikoimat olivat yhtä hyvät kuin Kusadasissa taannoin.

Datcassa oli kuitenkin yksi iso miinus: aivan veneen lähellä oli yökerho, joka soitti musiikkia aivan järkyttävän kovalla aamuyöhön asti. Korvatulppia en tietenkään ollut ottanut mukaan, joten nukkuminen jäi haaveeksi kunnes musiikki lakkasi. Siksi olikin seuraavana päivänä mukava lähteä itään kohti Marti Marinaa.

Marti Marina yllätti kahdella tavalla. Marinan palvelut ja miljöö olivat aivan ensiluokkaiset. Väkisin tuli Porto Montenegro mieleen, vaikka aivan sille tasolle ei päästy. Palveluilla oli sitten myös kääntöpuolensa. Yö maksoi 69 euroa, mikä Kreikan 10-20 euron maksujen jälkeen tuntui kovalta. Toisaalta tässä saa myös rahalle eri tavalla vastinetta.

Blogia päivittämässä rantabulevardilla

Datcan satama

Turkkilaisia herkkupalleroita. Vähän kuin suomalaisen munkin keskusta, joka uppopaistamisen jälkeen vielä uitetaan sokeriliemessä.

Datcan ulkoilmatori. Täältä oli hyvä tehdä täydennystä ruokavarastoon

Marti Marina

Mano valmiina vastaanottamaan uuden miehistön

Tuliaisia suomesta. Kyllä kelpaa :) :)

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Myötätuulessa Turkkiin

Kosilta jatkoimme matkaa Turkkiin, ja tarkemmin Datcan kaupunkiin. Aluksi ajattelin tehdä maahantulomuodollisuudet Bodrumissa, mutta Kosin ruotsalaispariskunta kehui homman hoituvat helpommin ja halvemmalla Datcassa, joten vaihdoimme suunnitelmaa.

Matkalla Datcaan meillä oli upea purjehduskeli: aurinko paistoi, ja navakka 10-15 m/s myötätuuli kiidätti meidät 7-8 solmua Turkkiin. Palkkasin agentin hoitamaan maahantulomuodollisuudet, ja kaikki hoitui juuri niin helposti kuin minulle oli kehuttu.

Turkkilaiset ovat selvästi erittäin tarkkoja vesiensä puhtaudesta. Hetki sitten sitloodassa istuessani rannikkovartioston henkilö tuli kuulustelemaan mitä vettä oikein pumppaan veneestäni mereen. Epäili minun tyhjentävän satamaan pilssivesiäni. Hän haki maahantulomuodollisuudet tehneet agenttini paikalle, ja näin kielimuuri hävisi. Rannikkovartija leppyi, kun sain selvitettyä kyseessä olevan puhdas jääkaapin jäähdytysvesi, eikä suinkaan pilssivesi.

Kipparilla hymy herkässä kun vene suorastaan kiitää aalloilla :)

Puolet matkasta menimme tasatahtia toisen purjeveneen kanssa

Päivällisen valmistus. Olemme päässeet hyvin paikalliseen ruokarytmiin, ja päivällisen syönti ajoittuu yleensä auringonlaskun jälkeen

Jos ei halua hankkia omaa akkua tai aggregaattia, niin sähköt voi napata näppärästi lähimmästä valotolpasta :)

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Vanha tuttu Kos

Egeanmerellä puhaltaa käytännössä koko kesän luoteesta, ja tällä tuulella on oma nimi: Meltemi. Se tarkoittaa, että purjehdimme Lerokselta Kosille koko matkan myötätuulessa. Tuuli oli navakka, joten 1-2 metrin aallokossa myötätuulipurjehduksessa joutui olemaan tarkkana.

Matkalla testasimme uutta ankkuria, ja yövyimme Xerokamboksen poukamassa. Ensivaikutelma uudesta ankkurista on erinomainen: kovista puuskista huolimatta ankkuri piti erinomaisesti. Kosin satamaan saapuessa pääsin testaamaan toista tämän kesän uutuutta: käsi-VHF puhelinta. Ja olihan sillä näppärä kommunikoida sataman henkilökunnan kanssa.

Kosilla viereisessä veneessä oli mukava eläkeläispariskunta Göteborista. Purjehtivat kuulemma 11 kuukautta vuodesta :) Sain heiltä monia hyviä neuvoja, kuten muun muassa suosituksen hommata radioamatöörilaitteet. Niillä on kätevä pitää yhteyttä, lähettää sähköpostia ja vastaanottaa säätiedotukset mistä päin maailmaa tahansa.

Vähän mietin etukäteen onko Kos muuttunut viime vuodesta, kun sinne on vuoden aikana rantautunut valtava määrä pakolaisia. Vähän yllätyin huomatessani, että tämä ei näkynyt lainkaan. Kaikki oli kuin vuosi ja kaksi aikaisemmin, enkä ole nähnyt vielä yhtään pakolaista tai heidän kumiveneitään.

Polkupyörät taas käytössä. Rantoja pitkin ajellessa tuuli vilvoittaa mukavasti

Taukopaikalla pyöräretken aikana

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Huoltohommia

Huoltohommat sujuivat mukavasti. Sain pohjan maalattua ja tulihan siitä hieno :) Suomesta laukun täydeltä tuotuja uusia hankintoja oli myös mukava ottaa käyttöön. Olin myös valmistautunut Turkin poukamiin ankkurointeihin tilaamalla etukäteen uuden ankkurin. Keskustelupalstoilla oli kehuttu kovasti uutta Rocna Vulcan –ankkuria, ja odotan nyt mielenkiinnolla miten se toimii.

Tapasimme Leroksen marinassa suomalaisen eläkeläispariskunnan, joka oli pitänyt venettään siellä jo 20 vuotta! He kunnostivat venettään kaikessa rauhassa kuten eläkeläisille sopii, ja tarjosivat meille kyydin ruokaostoksille autollaan. On kuulemma hyvin aikaa käydä vähän ajelemassa. Otimme tarjouksen mielellään vastaan. Reissu oli sekä hyödyllinen että mielenkiintoinen. Kuulimme useita mielenkiintoisia tarinoita, joita hän oli 20 vuoden aikana kuullut. Melkoinen Leroksen tietopankki.


Polkupyörällä oli hyvä hakea kaupungista uusi kelluva köysi, jolla voi poukamissa kiinnittää perän rantaan

Maston nokassa. Kiipesin korjaamaan ankkurivalon, mutta sain todeta ettei maston huipussa ole ollenkaan ankkurivaloa... Seuraavaksi pitää selvittää mihin sähköpaneelissa oleva ankkurivalokytkin johtaa

Tulipa hieno :)

Ja vielä viimeistely tukijalkojen kohdilta

Vesillä :)