perjantai 12. syyskuuta 2014

Turistina Santorinissa

Santorinin etelärannikolla Vlichadassa sijaitseva marina oli varsin vaatimaton ja mitäänsanomaton. Se oli kuitenkin suojaisa paikka jättää vene saareen tutustumisen ajaksi. Vuokrasimme heti perille tultua skootterin 24 tunniksi, ja ajoimme saaren pääkaupunkiin Firaan syömään ja auringonlaskua ihastelemaan. Ja kyllähän se auringonlasku hieno oli. Illalla takaisin ajellessa ihmettelin, että mikäs tämä uusi tunne on. Sitten hoksasin että munhan on kylmä :) Alkaa syksy tulla tännekin, kun ei enää meinaa t-paidalla pärjätä.

Seuraavana päivänä hyödynsimme skootteria oikein olan takaa. Satamamestari kehui pohjoiskärjessä olevaa Oian kaupunkia saaren hienoimmaksi paikaksi, joten suuntasimme sinne. Ja paikka oli kehujen veroinen. Oiasta menimme taas Firaan, ja illalla kävimme vielä Red Beachiä ihmettelemässä ennen skootterin palauttamista.

Kaiken kaikkiaan upea saari tämä Santorini, ja korkealla olleet odotukset eivät vain täyttyneet vaan ylittyivät. Niin positiivinen kuva jäi, että tänne voisi hyvin tulla toistekin.

Auringonlasku Firassa (Santorinin pääkaupunki)

Taustalla veden täyttämä entinen kraatteri sekä lähimpänä viimeisimmässä purkauksessa muodostunut laavasaari

Ravintolasta voi saada kasveilla ja sisustuksella todella viihtyisän, vaikka se sijaitsisikin betonirakennusten keskellä 

Turistipaikan tunnusmerkki: puolet kaupoista korukauppoja

Kreikka on täynnä sympaattisia pikkukauppoja

Oian kaupunki Santorinin pohjoiskärjessä

Ei hassumpi näköala hotellihuoneiston uima-altailta

Kiva terassi

Oia

Aasitaksit toivat turisteja alhaalta merenrannasta Oiaan



Fira. Helsingin 300 neliön tontit alkavat tuntua ruhtinaallisilta näihin verrattuna :)

Aasitakseja löytyi myös Firasta

Red Beach

Jahas, mihinkäs tästä ovesta pääsee?


torstai 11. syyskuuta 2014

Kalliokiipeilyä ja yksinpurjehdusta

Viimeisen tuulettoman päivän vietin Ay Ioannou nimisessä poukamassa Paroksen saarella. Aamupäivästä tein täysremontin välillä vähän temppuilleelle ankkuripelille, ja nyt ankkuri sekä nousee että laskee hienosti! Siihen päälle kiipeilyä läheisillä kallioilla. Ei hassumpi päivä :)

Seuraavana aamuna oli vihdoin tuulta, ja pääsin nostamaan purjeet ensimmäistä kertaa yksin. Hyvin meni! Huolimatta siitä, että pari päivää aiemmin sopimuksensa irti sanonut autopilotti ei ollut käytössä. Matka taittui ripeästi Paroikiakseen, mistä tulisi kesän viimeinen miehistö.

Parokselta matka jatkui etelään leppoisassa myötätuulessa. Määränpäänä oli Santorini, ja odotukset olivat korkealla. Kysyttäessä nimittäin Kreikan saariston must-see paikkoja kyseinen saari mainitaan lähes aina ensimmäisenä. Saari on vanha tulivuori, joka purkautui räjähdysmäisesti reilu 3000 vuotta sitten. Siitä syntynyt kraatteri on nykyään täynnä vettä, ja kraatterin reunalla on kaupunki. Ainakin kaukaa katsottuna hienon näköinen paikka.

Ankkuripelin purku osiin, perusteellinen puhdistus ja oikeiden osien öljyäminen. Johan toimii!

Kumiveneellä rantaan ja kallioille kiipeilemään ja kuvaamaan :)

Kalliomuodostelmat olivat erikoisia ja paikoin todella teräviä. Eikö täällä ole eroosiota?

Hmm, ilmeisesti tämän kaverin kaikki kiipeilyt eivät ole menneet ihan nappiin...

Biitsillä. Aika karua on :)

Poukama oli suosittu ja syystäkin (s/y Mano on lähin purjevene)

Santorini on ilmeisesti suosittu turistikohde, sillä kaupungin edustalla oli kolme isoa risteilylaivaa. Ankkurointi tähän on hankalaa, sillä pohja on kiveä ja ranta äkkijyrkkä. Mun 60 m pitkä ankkurikettinki ei riittäisi edes raapimaan pohjaa useimmissa paikoissa :)

Tulivuori on edelleen aktiivinen, ja 1700-luvun alussa tapahtunut purkaus muodosti kraatterin keskelle laavasaaren. Sen suojiin saa näköjään veneitäkin parkkiin.

Santorinin eteläpuolella on suojainen ja matala marina. Ensimmäinen kerta, kun marinassa veneitä laitettiin kahta ja kolmea rinnan. Vähän tympeä, kun aina maihin mennessä joutui hyppimään toisen veneen kannelle.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Yksin liikkeelle

Lähtö Mikonosista oli tietyllä tapaa historiallinen: se oli ensimmäinen kerta, kun lähdin veneellä liikkeelle täysin yksin. Lähtö oli hieman hankala, sillä tuulta oli kohtuullisesti ja suunta sivusta, eli pahin mahdollinen. Pitkän mietinnän ja apuköyden avulla lähtö onnistui erinomaisesti, ja fiilis sen mukainen :)

Purjeita en vielä nostanut, vaan ajelin moottorilla läheiseen poukamaan. Tipautin ankkurin turkoosiin veteen ja jäin nauttimaan poukaman rauhasta. Mahtavaa Mikonosin kehnon ja meluisan sataman jälkeen.

Muutamaksi päiväksi eteenpäin oli luvattu hyvin heikkoa tuulta, joten ajelin moottorilla poukamasta toiseen, snorklasin, lueskelin ja puuhastelin vähän veneen parissa. Uskomatonta kuinka nopeasti aika voi mennä, vaikka on yksin eikä tee juuri mitään :)

Poukamasta toiseen siirtyminen on yksin helppoa, sillä siinä riittää pelkkä ankkurin nosto ja lasku. Satamaan tulo onkin sitten astetta hankalampi, kun pitäisi tehdä useaa asiaa yhtä aikaa. Mikonosista saatu vesi oli huonolaatuista ja alkoi lisäksi olla lopussa, joten ajattelin tehdä täydennyksen Naousan satamassa. Satamakirjan mukaan siellä pitäisi olla vettä ja sähköä tarjolla ja lisäksi kiinnitys mooring linellä. Mooring line on välimerellinen vastine poijulle, ja sen ansiosta laituriin peruuttaessa ei tarvitse käyttää ankkuria. Yksin liikkeellä ollessa tämä helpottaa rantautumista huomattavasti.

Ensimmäinen rantautuminen yksin jännitti etukäteen, mutta mooring line, lähes tuuleton keli sekä peräköydet vastaanottanut satamavirkailija tekivät hommasta naurettavan helppoa. Mukava, kun ensimmäiselle kerralle sattuivat näin suotuisat olosuhteet. Ehkä homma onnistuisi ankkurillakin, kunhan pidentäisi ankkuripelin ohjaimen johdon niin, että se yltäisi ruorille asti...

Ensimmäinen poukama, mihin Mikonosista puksuttelin

Veneessä riittää aina pientä fiksausta. Tällä kertaa vika oli helppo korjata: toimimaton pilssipumppu tuli kuntoon poistamalla pumppukammion poistoaukkoon juuttunut korkki

Jalkapumpun korjaus vaati avaamisen lisäksi hieman pikaliimaa. Saapi nähdä kuinka pitkäikäinen korjaus liimaaminen on :) Toisaalta pumppu on vähällä käytöllä.

Poukamissa oli rauhallista snorklata ja lueskella

Snorklauksen tuloksena löytynyt merijuttu, joka faceen laitetun kysymyksen avulla selvisi nopeasti merisiilin tukirangaksi

Köyhiä ritareita. Hyvää oli, mutta pari viimeista viipaletta olisi kannattanut jättää syömättä...

Usein poukamissa oli seurana muitakin veneitä

Saatuani Mikonosin huonolaatuisen veden pois avasin ja putsasin vesitankin. Oma operaatio sekin,

maanantai 1. syyskuuta 2014

Turisti-Mikonos

Mikonoksen "marina" sijaitsi aivan lauttasataman vieressä, joten Ateenaan vievään lauttaan pääsisi aamulla kätevästi kävellen. Siihen "marinan" positiiviset puolet loppuivatkin. Vessoja, suihkuja tai mitään muitakaan palveluja ei luonnollisesti ollut. Satamakirjan tiesi kertoa, että 2009 laitureille oli vedetty sähköt ja vedet, mutta ne eivät vielä olleet käytössä. En ollut kovin yllättynyt huomatessani, että tilanne oli edelleen sama. Piuhat ja putket olivat, mutta niihin ei oltu kytketty mitään. Yksi erillinen pitkä vesijohto oli vedetty laiturin alkuun, josta sai tankin täyttää. Teinkin niin, varomattomasti ja tarkistamatta veden laatua. Saatuani tankin täyteen havaitsin, että vesi oli aivan keltaista. No, sillä vedellä oli pärjättävä, kunnes saisin puhtaampaa.

Satama oli ruma ja parin kilsan päässä itse Mikonosin kaupungista. Ajelimme Mikonosiin bussilla. Se oli kaunis, siisti ja aivan täynnä turisteja. Ilmeisesti siellä on normaalistikin paljon turisteja, mutta nyt satamassa oli vielä valtava Celebrity Reflection -risteilijä, josta oli kaupungille purkautunut oletettavasti useampi tuhat turistia. Risteilijän tilausbussit sahasivat koko iltapäivän ja illan edes takaisin kaupungin ja risteilijän väliä.

Purkki-kroissantit toimivat ankkurissa, kun lähellä ei ole leipomoa. Uuni on sitten kätevä kapistus veneessä!

Tuuli oli heikentynyt, mutta edelleen navakka

Mikonosissa oli kolmenlaisia kauppoja: vaatekauppoja, korukauppoja ja turistirihkamakauppoja. Ja kaikkia suunnilleen yhtä monta. Ja lisäksi tietysti lukemattomia ravintoloita ja kahviloita

Mikonosin värimaailma oli sinivalkoinen :)

Osa kujista melko kapeita. Ja kyllä, oikealla seinällä on ovi

Aivan keskustassa oli kesyn oloinen pelikaani

Jippii, pyykinpesupalvelu! Näitä on hankala löytää, mutta onneksi sataman lähellä oleva kahvila paikkasi "marinan" puutteita. Veinkin heti neljä koneellista pesetettäväksi :)

Valinnan vaikeus... :)

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Mega-aalto ja kalojen invaasio

Meltemin luvattiin puhkuvan vielä pari päivää pohjoisesta 15 m/s voimalla, mutta parin satamapäivän jälkeen päätimme jatkaa Sirokselta Rinialle, joka on aivan Mikonoksen vieressä. Mikonokselta pääsisi sitten kätevästi lautalla Rafinaan lähelle Ateenan lentokenttää.

Matkan aikana tuuli oli varsin vaihteleva. Alkumatkan menimme Siroksen suojissa, ja tuulta oli paikoin niin vähän, että jouduimme käyttämään moottoria. Tilanne muuttui kun tulimme saaren takaa avoveteen. Perinteitä kunnioittaen säätiedotus arvioi tuulen nopeuden hieman alakanttiin. Tuulta oli matkan aikana 16-20 m/s, ja kovimmissa puuskissa tuulimittari kipusi 25 m/s asti. Selkeästi kovin keli missä olen ikinä ollut. Rullafokkaa oli pikkuisen esillä, ja iso kakkosreivillä. Olisi varmaan voinut reivata enemmänkin, mutta purjeesta puuttuu kolmosreivi.

Luulin lähtiessä, että menemme miellyttävästi sivutuulessa. Olihan määränpäämme suoraan idässä, ja tuuli pohjoisesta. Luulohan ei tunnetusti ole tiedon väärti. Tuuli oli toki pohjoisesta, mutta pikkuisen idän puolelta. Ja koska tuulta oli ollut jo usean päivän ajan samasta suunnasta, niin aallot olivat melkoisia. Aaltojen ja tuulen aiheuttama sorto oli varsin huomattava, joten käytännössä menimme jyrkästi tuuleen.

Aaltojen korkeutta on aina yhtä hankala arvioida, mutta uskoisin niiden olleen järjestäen yli kolmemetrisiä, useat neljämetrisiä. Matkan aikana aaltojen joukossa oli yksi todella iso. Se tuli sivusta ja ikään kuin kaatui veneen päälle. Koskaan ei ole sitloodassa ollut niin paljon vettä kuin sen jälkeen. Onneksi tavarat kannella olivat hyvin kiinni, joten mitään ei mennyt aallon mukana. Vaikka harja kyllä vähän yritti, mutta pysyi kuitenkin kyydissä.

Mega-aalto aiheutti myös tuulisen matkan ainoan vahingon: sitloodan lainehtiessa valui varastolaatikon kannen välistä vettä, joka meni suoraan työkalupakkiin. Huomasin tämän tietysti vasta usean päivän jälkeen, jolloin pari desiä merivettä oli marinoinut joitakin ruostumattomasta teräksestä tehtyjä työkaluja. Tämä oli kuitenkin pientä. Erityisen tyytyväinen olin siihen, että veneen kaikki osat kestivät navakan tuulen ja veneen sisätilat olivat alkumatkasta avonaisesta oviaukosta tulleita pisaroita lukuun ottamatta täysin kuivat. Merikelpoinen vene! :)


Säätiedotus osasi kertoa, että matkalla Riniaan ei lämpimiä lounaita syödä. Oli siis syytä syödä tukeva aamupala

Tuulisen matkan ainoa kuva. Purjehtiminen on tuulisessa kelissä märkää puuhaa.

Perillä! :)

Perillä poukamassa ei arvaisi minkälainen keli ulkona on

Matkan jälkeen oli hyvä rentoutua ristikoita täyttämällä...

...tai Kindleä lukemalla. Kindle on muuten todella kätevä reissulla. Pari klikkausta ja uusi kirja on laitteessa.

Illan pimettyä ihmettelimme veneen sisällä, että mitä kopauksia ulkoa kuuluu. Pian alkoi kuulua jännää rapinaa. Taskulampun kanssa kannella syy selvisi: Pieniä kaloja hyppi päättömästi poukamassa sinne tänne. Kopaukset kuuluivat venettä päin hypänneistä kaloista. Rapina taas tuli kannelle päätyneiden kalojen räpiköidessä.

Heittelimme illalla ja alkuyöstä 20-30 kalaa takaisin veteen. Vielä yksi löytyi aamulla.

Veneen putsaus kaloista ja suomuista uimatasoa vaille valmis