torstai 27. heinäkuuta 2017

Tuulta ja sumua

25.7.2017 Leros (Ormos Xerokambos) - Levitha (Ormos Levitha), 22 merimailia
26.7.2017 Levitha (Ormos Levitha) - Dhenoussa (Ormos Roussa), 32 merimailia
27.7.2017 Dhenoussa (Ormos Roussa) - Mikonos (Ormos Korfos), 37 merimailia

Ormos Korfos -poukama Mikonosin edustalla on pimeä ja aivan tyyni. Se ei kuitenkaan ole hiljainen, sillä poukamaa ympäröi melko vilkasliikenteinen tie, jota pitkin autot ja skootterit ajavat yhtenään. Tunnelma on aivan toinen kuin päivällä, kun tulimme valtaosan matkasta navakassa tuulessa. Tai edellisenä yönä, jolloin tuuli puhalsi Dhenoussan saaren poukamaan raivokkaasti. Olimme tukevasti ankkurilla sekä kahdella takaköydellä, mutta silti saimme nukuttua kehnosti itse kunkin jännittäessä pitävätkö ankkurit ja köydet.

Ennen Dhenoussaa vietimme yön Levithan saaren poukamassa poijussa. Saaren ainoa perhe on asentanut poukamaan useita poijuja, joiden avulla saavat vähän lisätienestiä. Yö poijussa maksaa 7 euroa, ja lisäksi perhe pitää tavernaa vartin kävelymatkan päässä rannasta. Kävimme tavernassa syömässä, ja se olikin varsin sympaattinen paikka ja positiivinen kokemus. Kyseessä oli todellinen perheyritys: ilmeisesti koko perhe osallistui toiminnan pyörittämiseen, eikä ruokalistaa ollut. Perheen isä otti tilaukset vastaan, äiti (?) teki ruuat ja lapset toivat ne pöytään. Hyvin erilainen kokemus kuin esimerkiksi Kosin turistiravintolat.

Matkalla Levithalta Dhenoussaan sattui poikkeuksellinen kokemus: jouduimme sankkaan sumuun keskellä päivää. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun minulle tapahtui näin Välimerellä. Onneksi lähimainkaan ei ollut mitään mihin törmätä, eikä alueella juuri ole muuta liikennettä, joten törmäämisen vaaraa ei ollut. Ehkä sumu liittyi poikkeukselliseen etelätuuleen, joka korvasi normaalisti koko kesän puhaltavan pohjois-/luoteistuulen, Meltemin.

Sain muuten tänään aamulla ankkuripelin korjattua (tai annettua tekohengitystä sille...), joten ankkurin nosto käy nyt kätevästi. Paransi myös lomafiilistä :) Tosin marinan työntekijältä ostamani kumivene vuotaa, joten ei ehkä ollut ihan niin hyvä ostos kuin ajattelin...

Vähän ennen tavernaan lähtöä viereiseen poijuun tuulen yläpuolelle tuli kalastajavene. Veneestä levisi melkoiset tuoksut, joten toivoimme sen jatkavan matkaa ravintolareissumme aikana. Tyrmistys (ja haju) oli melkoinen, kun palattuamme löysimme kaksi uutta kalastaja-alusta kiinnittyneenä edellisen kyljille...

Matkalla Dhenoussaan nousi sakea sumu

Ilma oli uskomattoman kostea. iPad oli kauttaaltaan vesipisaroiden peitossa, ja biministä ropisi pisaroita meidän niskaan.

Aurinkosuojan tekoa uudelle sähköperämoottorille

Ankkuripelin korjausta osa 25 tai jotain sinnepäin. No, taas toimii hetken.

GoPro-mies ja Mano taustalla. En lupaa mitään, mutta ehkä blogiin ilmestyy joskus videokin


Tuomo hyödynsi rannan erinomaiset leipäkivet :)

Onko kuvassa a) osoitus siitä, että köysien vyyhteämistä pitää vielä harjoitella, vai  b) Dhenoussan peräkiinnityksessä käytetyt köydet kuivumassa? :) (PS. huomatkaa "hieno" aurinkosuoja perämoottorilla)