perjantai 21. heinäkuuta 2017

Lomastressiä

Melkein lomalla. Välissä on enää paluu työmatkalta Suomeen, joten lomafiilis alkaa pikkuhiljaa nousta. Valitettavasti myös lomastressi nousi huomattavasti, kun herättyäni luin viime yönä Leroksen lähellä tapahtuneesta maanjäristyksestä. Toivottavasti vene on kunnossa ja pystyssä telineillään...

Paluu veneelle jännittää maanjäristyksen lisäksi myös huoltohommien puolesta. Tilasin marinalta useita huoltohommia, ja olen hieman epävarma siitä onko kaikki tehty valmiiksi ja kunnolla. Erityisesti odotan lopettiko peräsinakselin tiivisteen vaihto veden tihkumisen akselin juuresta sisälle.

Kaiken lisäksi sain toissa päivänä kuulla moottorin lämmönvaihtimen vaihdon olevan vielä kesken. Odottavat vielä yhtä osaa Volvo Pentalta Ruotsista. Olen täältä työmatkalta selvitellyt saisinko osan Suomesta mukaan, ja tulos pitäisi selvitä pian. Maanantaina kun pitäisi laskea vene vesille ja lähteä purjehtimaan...

Vähän mietin talven aikana jaksanko pitää tänä kesänä blogia, mutta sain useita kannustavia kommentteja joten päätin jatkaa :)