perjantai 1. heinäkuuta 2016

Tänä kesänä Turkkiin

Kesäloma ja siis purjehduskausi on viimein alkanut :) Tänä kesänä se valitettavasti jää aikaisempiin verrattuna lyhyeksi, kun lomaa on vain nelisen viikkoa. Sinä aikana ehtii kuitenkin hyvin tutustua Turkin poukamiin, jotka kuuleman mukaan ovat upeita. Ennen poukamiin pääsyä on kuitenkin hoidettava perinteinen kevätkunnostus. Viime kesän suurin homma oli aurinkopaneeleiden asennus. Tänä kesänä pääsen vähän helpommalla, ja suurimmaksi työksi jää pohjan myrkkymaalaus.

Matka Lerokselle tuntui pitkältä, sillä siihen sisältyi nukkuminen Ateenan kentällä. Tai oikeammin valvominen, siellä kun ei oikein hyviä nukkumispaikkoja ollut. Saisivat Helsinki-Vantaan unimunat levitä sinnekin. Olo oli hivenen uupunut veneelle tullessa, mutta olin iloinen huomatessa kaiken olevan hyvällä mallilla. Ainoastaan talvipeite oli lähtenyt pois ja herhiläiset olivat ilmeisesti tehneet pesän mittariston taakse… Toivottavasti niistä pääsee eroon, kun lähdemme liikkeelle.


Talvipeite oli irronnut, mutta muuten vene oli kunnossa

Melkoisen kokoisia herhiläisiä mittaritaulujen taakse ja taas ulos. Toivottavasti ne katoavat, kun lähdetään liikkeelle