torstai 21. heinäkuuta 2016

Sukeltamassa

Edellisenä päivänä varaamamme sukellusreissu starttasi klo 10, joten aamupalan pituudesta piti tällä kertaa vähän tinkiä :) Edellisen kerran sukelsin Filippiineillä, joten laiva millä reissu nyt tehtiin tuntui luksus-varustellulta. Oli kunnon WC, paljon tilaa, aurinkokansi ja mikä tärkeintä, pakasteallas täynnä jäätelöä.

Oli mukava päästä taas sukeltamaan, vaikka kovin paljon nähtävää ei ollut. Vedenalainen maisema oli täällä väritön, eikä kaloja ja muita meren eläviä ollut kovin paljon. Itselleni sukelluksen kohokohta oli kahdeksan vuotta aiemmin melko matalaan veteen uponneen laivan hylky. Mira ja Ulla sukelsivat ensimmäistä kertaa ikinä, joten siinä taisi olla heille kohokohtaa riittämiin :)

Ostaessani veneen sen mukana tuli sukelluspullo. Olen jo pitkään halunnut päästä siitä eroon tilaa viemästä, mutta en ole raaskinut heittää roskiin. Nyt sukellusreissulla sain tietää, että sataman lähellä oli sukelluskauppa, joka saattaisi hyvinkin ostaa pullon. Otin pullon kainaloon, hyppäsin pyörän selkään ja lähdin kysymään. Hetken kauppojen hieromisen jälkeen sainkin pullon myytyä. Hyvä hyvä, nyt kun vielä löytäisi ostajan vanhalle CQR-ankkurille.


Marmariksen kaupungin edusta on suosittu ankkurointipaikka

Tuttu merirosvolaiva tuli sukellusreissulla vastaan

Koulutusta ensikertalaisille

Varusteet niskaan ja veteen!

Lauri hyppäsi veteen dive masterin rutiinilla. Itselleni tämä oli kahdeksas sukellus, minkä oppaammekin huomasi: "You need more practise"

Ensikertalaisia taitaa vähän jännittää

Kouluttaja opasti kirjaimellisesti kädestä pitäen :)

Sukelluslaivalla niin regulaattorit kuin kaikki muukin oli hyvässä järjestyksessä