tiistai 26. heinäkuuta 2016

Checkout Turkista

Käytimme Turkin maastalähtömuodollisuuksiin eli checkoutiin saman agentin palveluksia, joka oli hoitanut maahantulomuodollisuutemme. Homma toimii varsin vaivattomasti: illalla annoin agentille passit ja veneen paperit, ja kerroin että haluaisimme lähteä seuraavana päivänä. Hän tulisi veneelle aamulla poliisin kanssa tekemään naamakontrollin, ja sen jälkeen pääsisimme lähtemään.

Naamakontrolli eli passikuvien vastaavuus todellisuuteen hoitui nopeasti. Agentti huikkasi laiturilta aamusta, että nyt olisi naamakontrollin aika. Siirryimme veneen sisältä laiturille, mutta agentti oli ehtinyt poliisin kanssa jo usean veneen päähän. Ihmettelimme siinä laiturilla, että milloin he mahtavat tulla takaisin tekemään kontrollin. Tunnollisina suomalaisina kun emme hoksanneet, että kontrolli oli jo tehty.

Puolimatkassa Datcasta Kosille tuli ylimääräinen jännitysmomentti, kun rannikkovartioston vene ajoi luoksemme ja pysähtyi lähelle. Heillä oli selvästi jotain asiaa, joten hain sisältä radiopuhelimen, ja kutsuin rannikkovartiostoa. Kävimme lyhyen keskustelun siitä mistä olemme tulossa, mihin menossa ja ketä kyydissä on. Ilmeisesti olivat vastauksiin tyytyväisiä, sillä eivät tulleet tutkimaan tarkemmin Manoa.

Loppumatka Kreikkaan meni puoliksi purjeilla ja puoliksi moottorilla, kun Kos blokkasi loppumatkasta tuulen.


Turkkilaisia herkkupalleroita ei voi vastustaa :)

Varsinainen herkkupalleromainoskuva :)

Aamupala sujui normaaleissa merkeissä, kunnes... miiaa-u

Pelkkä luukusta kurkistus ei riittänyt vaan etuhytti piti myös tutkia. Oli muuten itsepäinen kissa. Häädimme laiturille ja nostimme kulkusilla, mutta tämäpä käytti viereisen veneen kulkusiltaa ja hyppäsi sitten viereisestä veneestä Manon kannelle.
 
"Coast Guard, Coast Guard,this is Mano Two calling"

Rannikkovartiosto oli tyytyväinen ja jatkoi matkaa.

Matkalla on hyvä levätä

Vaikka Kosilla olen ollut useasti, niin nyt huomasin ensimmäistä kertaa erikoisen metsälakin, mikä saarella on