torstai 11. syyskuuta 2014

Kalliokiipeilyä ja yksinpurjehdusta

Viimeisen tuulettoman päivän vietin Ay Ioannou nimisessä poukamassa Paroksen saarella. Aamupäivästä tein täysremontin välillä vähän temppuilleelle ankkuripelille, ja nyt ankkuri sekä nousee että laskee hienosti! Siihen päälle kiipeilyä läheisillä kallioilla. Ei hassumpi päivä :)

Seuraavana aamuna oli vihdoin tuulta, ja pääsin nostamaan purjeet ensimmäistä kertaa yksin. Hyvin meni! Huolimatta siitä, että pari päivää aiemmin sopimuksensa irti sanonut autopilotti ei ollut käytössä. Matka taittui ripeästi Paroikiakseen, mistä tulisi kesän viimeinen miehistö.

Parokselta matka jatkui etelään leppoisassa myötätuulessa. Määränpäänä oli Santorini, ja odotukset olivat korkealla. Kysyttäessä nimittäin Kreikan saariston must-see paikkoja kyseinen saari mainitaan lähes aina ensimmäisenä. Saari on vanha tulivuori, joka purkautui räjähdysmäisesti reilu 3000 vuotta sitten. Siitä syntynyt kraatteri on nykyään täynnä vettä, ja kraatterin reunalla on kaupunki. Ainakin kaukaa katsottuna hienon näköinen paikka.

Ankkuripelin purku osiin, perusteellinen puhdistus ja oikeiden osien öljyäminen. Johan toimii!

Kumiveneellä rantaan ja kallioille kiipeilemään ja kuvaamaan :)

Kalliomuodostelmat olivat erikoisia ja paikoin todella teräviä. Eikö täällä ole eroosiota?

Hmm, ilmeisesti tämän kaverin kaikki kiipeilyt eivät ole menneet ihan nappiin...

Biitsillä. Aika karua on :)

Poukama oli suosittu ja syystäkin (s/y Mano on lähin purjevene)

Santorini on ilmeisesti suosittu turistikohde, sillä kaupungin edustalla oli kolme isoa risteilylaivaa. Ankkurointi tähän on hankalaa, sillä pohja on kiveä ja ranta äkkijyrkkä. Mun 60 m pitkä ankkurikettinki ei riittäisi edes raapimaan pohjaa useimmissa paikoissa :)

Tulivuori on edelleen aktiivinen, ja 1700-luvun alussa tapahtunut purkaus muodosti kraatterin keskelle laavasaaren. Sen suojiin saa näköjään veneitäkin parkkiin.

Santorinin eteläpuolella on suojainen ja matala marina. Ensimmäinen kerta, kun marinassa veneitä laitettiin kahta ja kolmea rinnan. Vähän tympeä, kun aina maihin mennessä joutui hyppimään toisen veneen kannelle.