sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Albanian ohi takaisin Kreikkaan

Noin 30 tunnin matka Montenegrosta Albanian ohi takaisin Kreikkaan sujui ehdottomasti paremmassa kelissä kuin aiempi matka toiseen suuntaan: pelkkää aurinkoa eikä ainuttakaan ukkosmyrskyä. Ensimmäiset kymmenisen tuntia sää oli täydellinen, ja etenimme kevyessä myötätuulessa genaakkerilla hyvää vauhtia.

Yöllä tuuli heikkeni huomattavasti, mikä aiheutti muutamia haasteita. Aallokko ei nimittäin heikennyt samaa tahtia, joten hyvin kevyt myötätuuli ei aallokossa aina pitänyt isopurjetta pulleana, vaan se paukkui välillä ikävästi. Lisäksi ilman tuulen purjeisiin tekemää tasapainottavaa voimaa aallot keikuttivat venettä melkoisesti, ja lepovuorolla en meinannut pysyä perähytin sängyssäni :) Ja ilman merisairauslaastareita olisimme olleet ongelmissa.

Keikutuksesta johtuen yöunet jäivät monella lyhyiksi, joten menimme ensimmäisen Kreikan saaren taakse suojaan, laskimme ankkurin ja lounastimme. Ankkurissa vene keikkui vielä jonkin verran, joten lounaan jälkeen keplottelimme veneen aallonmurtajan taakse pieneen laituriin. Siinä yö oli keikkumaton ja uni maistui.


Keula kohisten genaakkerilla kohti Kreikkaa!

Hieno purje :)

Ensimmäinen vahtivuoro alkoi auringonlaskun aikaan

Yö ei mennyt keikkumisen takia ihan alkuperäisen vahtivuorosuunnitelman mukaan, joten uni maistui aamulla menon tasaannuttua

Perillä Kreikassa ankkurissa ensimmäisen saaren suojassa

Yöksi siirsimme veneen vielä aallonmurtajan taakse pikkuiseen laituriin. Siirrossa oli vähän hommaa, mutta muiden veneiden ankkurivalojen heilumista katsellessa  oli helppo todeta sen olleen oikea ratkaisu :)