tiistai 22. huhtikuuta 2014

Kos

Lerokselta jatkoimme Kosille, joka onkin melkoinen turistikohde turistihinnoin. Muutamien vanhojen raunioiden ja Hippokrateen puun näkemisen lisäksi sain viimein hommattua Greek Waters Pilot -kirjan. Ja se kävikin näppärästi: Tiedustelin naapuriveneestä missä mahtaisi olla lähin venetarvikekauppa, josta kirjan voisi saada. Sain ohjeet toisessa marinassa ja 20 minuutin kävelyn päässä olevasta kaupasta. Ehdin jo lähteä kävelemään kauppaa kohti, kun veneestä juostiin perääni. Heidän vuokraveneen mukana olikin tullut kyseinen kirja, joten heidän oma kappaleensa oli ylimääräinen ja voisivat myydä sen. Hieroimme kaupat ja säästin 40 minuutin kävelyn. Ei hassumpaa :)

Kosin keskustan satama

Kalastajilla oli satamassa myynnissä kaikenlaisia enemmän ja vähemmän herkullisen näköisiä tuoreita mereneläviä

Roman Odeum eli teatteri antiikin ajalta

Teatterin istumapaikkojen alla olevia käytäviä ja huoneita

Arkeologiset kaivaukset olivat edelleen käynnissä. Vaatii kyllä kärsivällisyyttä...

Hieromassa kauppoja Greek Waters Pilot -kirjasta